Fenkoli

Eteerisessä fenkoliöljyssä on makea ja anismainen tuoksu. Voit aistia öljystä myös maanläheisen, pippurisen vivahteen. Aromaattinen fenkoli rauhoittaa, lisää rohkeutta, tasapainottaa miellyttävästi ruuansulatusta ja vähentää turvotusta.

Fenkoli kuuluu 900-luvulta peräisin olevan yhdeksän yrtin loitsun taianomaisiin ainesosiin. Vanhan anglosaksisen loitsun yrttisekoitusta käytettiin tulehdusten ja myrkytysten hoitoon.

Tiesitkö, että fenkolin kreikkalainen nimi on marathon kuuluisan Marathonin taistelun mukaisesti. Marathon tarkoittaa kirjaimellisesti fenkoliniittyä. Myös juoksukilpailu on saanut nimensä myyttisestä taistelusta.

Fenkolin eteerinen öljy höyrytislataan murskatuista siemenistä.

Tuoksulyhty ja ilmanraikastaja:

Voit käyttää eteerisiä öljyjä esimerkiksi ilmankostuttajassa tai tuoksulyhdyssä viihtyisän tunnelman luomiseksi ja huoneilman raikastamiseksi. Lisää vedellä täytettyyn tuoksulyhtyyn muutama tippa eteeristä öljyä. Voit lisätä pari tippaa suihkepullon veteen ja sumuttaa huoneilmaan haluamaasi tuoksua. Eteeristä öljyä voi myös pirskotella esimerkiksi lakanoille ja matoille.

Suihku tai kylpy:

Lisää mieltymyksesi mukaan 5–10 tippaa eteeristä öljyä ruokalusikalliseen nestemäistä neutraalia suihkusaippuaa. Hemmottele itseäsi ja läheisiäsi ihanalla tuoksuliuoksella suihkussa, kylvyssä tai jalkakylvyssä.

Vartaloöljy:

Lisää mieltymyksesi mukaan kaksi tippaa eteeristä öljyä ruokalusikalliseen (noin 5 ml) neutraalia ihonhoitoöljyä. Öljyksi soveltuu hyvin esimerkiksi oliiviöljy, Frantsilan Aroma perushierontaöljy tai Frantsilan yrttihierontaöljy.

Sauna:

Lisää 1–3 tippaa eteeristä öljyä löylykauhalliseen vettä.

Kasvojen kauneushöyrytys ja höyryhengitys:

Lisää 2–3 tippaa eteeristä öljyä 1–2 litraan kuumaa vettä. Pidä kasvot pyyhkeen alla 2–3 minuuttia. Varo silmiä.

Öljyparfyymi:

Voit käyttää öljyparfyymiä tavallisen parfyymin tapaan ranteeseesi ja korvantaustaasi. Laimenna eteerinen öljy esimerkiksi oliiviöljyyn. Hyvä laimennussuhde on 10–20 tippaa eteeristä öljyä 10 ml oliiviöljyä kohden. Muutaman pisaran eteeristä öljyä voi sipaista vaatteille myös sellaisenaan. Värilliset eteeriset öljyt, kuten patsuli ja mandariini voivat jättää vaatteille väritahroja. Silkille öljy ei sovellu.

Ainesosat:

Foeniculum vulgare (fenkoli, eteerinen öljy).

Ei

eläinkokeita
keinotekoisia hajusteita
väriaineita
säilöntäaineita

Katso myös

HyvaOlo_yrttitee_800x500

Hyvä Olo Yrttitee

Ruotsintipat_800x500_bo

Ruotsin tipat

Kamomilla_yrttiuute_800x500_bo

Kamomilla yrttiuute

Masumahla_yrttiuute_800x500px_b

MASUMAHLA YRTTIUUTE