Kehäkukka

(Calendula officinalis; Asteraceae) ringblomma

Kehäkukka on yksivuotinen asterikasvi, joka on tullut Suomeen Keski-, Etelä- ja Itä-Euroopasta. Sitä on käytetty antiikin ajoista lähtien haavalääkkeenä; sen alkuperämaaksi on oletettu Intiaa, missä temppeleitä koristavat jumalat on kruunattu kehäkukkaseppeleillä. Gerard selittää tieteellisen nimen calendula viittaavan kalenteriin; kehäkukka saattaa kukkia lähes missä kuussa tahansa, ja kukinto reagoi herkästi säähän.

Kehäkukka rohtona

Rohtona käytetään kukkamykeröitä. Vaikuttavia aineita ovat triterpeenit (mm. faradoli, breiini, arnidioli, erytrodioli, kalenduladioli ja ursatrioli), kalendulosidit, flavonoidit (isoramnetiini- ja kversetiiniglykosidit), karotenoidit (lykopiini, sitroksantiini, flavokromi, flavoksantiini ja violaksantiini), eteerinen öljy ja oleonolihappotyyppiset saponiinit. Kehäkukan karotenoidit (A-vitamiinin esiasteet) ehkäisevät tulehduksia ja edistävät jyväiskudoksen muodostumista; niillä on epitelisoiva eli ihon pintakudosta parantava vaikutus.

Triterpeenisaponiineilla on osoitettu olevan solumyrkky- ja antituumorinen eli kasvainten kasvua estävä vaikutus. Kehäkukan on todettu rauhoittavan, desinfioivan ja parantavan ihon auringonpolttamia, haavoja ja tulehduksia;sillä on myös ihottumia parantava ja nestekertymiä vähentävä vaikutus.

Kansanlääkinnässä kehäkukka tunnetaan hiostavana, virtsaneritystä lisäävänä ja “verta puhdistavana” rohtona, kouristusten vastalääkkeenä, matolääkkeenä, kuukautisia kiihottavana rohtona ja maksarohtona. Kehäkukkaa käytetään ulkoisesti kääreinä, tinktuurana ja öljyvalmisteina huonosti paraneviin haavoihin, auringonpolttamiin, ihottumiin ja tulehdusten hoitoon. Sisäisesti ja huuhteluina suoliston ja emättimen haavaumien ja tulehdusten hoitoon; myös suun tulehduksien hoitoon. Kylvyissä se rauhoittaa ja pehmentää ihoa ja hoitaa tulehduksia.

Suuria määriä kehäkukkaa ei suositella raskaana oleville mahdollisten supistusten vuoksi.