Koko perheen luonnonmukainen hyvinvointi

Fytoterapialla eli kasvilääkinnällä voidaan tukea lempeästi koko perheen terveyttä ja hyvinvointia. Frantsilan tuotteet ammentavat tehonsa kasvien parantavista ominaisuuksista, joihin olemme perehtyneet jo vuosikymmenten ajan. Tuotteemme ovat muodostuneet jo monessa perheessä klassikoiksi, joiden käyttö periytyy sukupolvelta toiselle.

Kasveja voidaan hyödyntää koko perheen hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitämiseen, sekä pikku vaivojen helpottamiseen. Hoitavia yrttejä voidaan käyttää niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Kokosimme vinkkejä syksyyn aina kireiden hartioiden hoidosta flunssan helpottamiseen. 

Lämmittävä Lohikäärmesalva

Miellyttävän tuoksuinen ja aromaterapeuttinen Lohikäärmesalva sopii koko perheen käyttöön. Lohikäärmesalvassa yhdistyvät kiinalainen yrttiviisaus sekä suomalainen kansanlääkintä, ja se on valmistettu kokonaan luonnollisista ainesosista. Salva sisältää suomalaisia luomuyrttiuutoksia, eteerisiä öljyjä, ihoa ravitsevaa mehiläisvahaa sekä hoitavia kasviöljyjä.

Flunssaa ja yskää hoidettaessa Lohikäärmesalvaa hierotaan yläselän alueelle ja rintakehään. Sen lämmittävä vaikutus ja raikas tuoksu avaavat hengitysteitä ja siten helpottavat yskää. Etenkin yöllisestä yskästä kärsivälle Lohikäärmesalvasta voi olla paljon apua. Flunssapotilaan jalkapohjat ja korvat on myös hyvä hieroa salvalla, koska näistä paikoista löytyy koko ihmisen kattavat akupunktiopisteet, joita hieromalla aktivoimme kehoa kokonaisvaltaisesti. Lisäksi salva tuo lämpöä kipeille lihaksille ja nivelille, sekä hoitaa syvällisesti aromaterapian ja lempeän kukkaterapian keinoin.

Jos käytät Lohikäärmesalvaa vauvoille tai herkille pikkulapsille, laimenna sitä sekoittamalla pieni määrä salvaa neutraalin tuoksuiseen Karitevoihin.

Hengitystä helpottava Nuhanenä

Nuhanenä on sekoitus parhaita aromaterapeuttisia hengitysteitä avaavia eteerisiä öljyjä. Se sisältää eukalyptuksen, piparmintun, timjamin, laventelin ja männyn eteerisiä öljyjä. Nuhanenää voi käyttää flunssakautena diffuuserissa tai tuoksulyhdyssä. Raikasta tuoksua voi myös laittaa pumpulitupolle tyynyn viereen yöksi helpottamaan tukkoista oloa. Monet eteeriset öljyt ovat antiviraalisia ja antibakteerisia, joten niillä on luonnollisesti huoneilmaa desinfioiva vaikutus.

Olethan varovainen pienten lasten kanssa, ettei voimakasta öljyä joudu silmiin tai suuhun. Tuote on pidettävä poissa lasten ulottuvilta.

Lempeä Laventelisalva

Frantsilan luonnonmukainen Laventelisalva tuo aidon laventelin monipuoliset, hoitavat ominaisuudet osaksi luonnollista hyvinvointia helppokäyttöisen salvan muodossa.

Laventeli on yksi maailman arvostetuimmista ja monipuolisimmista yrteistä sen rauhoittavien ominaisuuksien ansiosta, ja sitä käytetään paljon niin kauneudenhoidossa kuin hyvinvointituotteissakin.

Laventelisalva toimii erinomaisesti palovammojen sekä ärtyneen, kutiavan ja tulehtuneen ihon rauhoittajana. Sen antioksidanttiset, antiseptiset, tulehdusta vähentävät sekä kipua lievittävät ominaisuudet hoitavat myös pintaa syvemmältä. Samalla se rauhoittaa levotonta mieltä helpottaen rentoutumista ja unen tuloa.

Laventelisalva on turvallinen aromaterapeuttinen hoitotuote, jota voi käyttää päästä varpaisiin, kaikenikäisille. 

Lämmin ja rentouttava Paras ystävä -hoitopakkaus

Kun ilmat viilenevät, hartiat kiristyvät helposti. Lämmitettävä kauratyyny on helppokäyttöinen ja sopii lämpimänä rentouttamaan ja helpottamaan hartia- niska-, lihas-, alaselän ja nivelalueiden kipua.

Aamu alkaa miellyttävästi lämmin hoitopakkaus sylissä, aamuteetä tai kahvia nauttien. Myös lapsille aamupala saattaa maistua paremmin kun sylissä on lämmin tyyny, jonka kanssa malttaa istua paikallaan. Lämpö luo turvan tunnetta ja rentouttaa kehoa myös nukkumaan mentäessä, ja etenkin vilukissoille lämmin kauratyyny on kylmenevien iltojen paras ystävä.

Paras Ystävä -hoitopakkaus sisältää luomukauraa, ja se on helppo lämmittää mikrossa tai uunissa. Sitä voi käyttää myös kylmänä esimerkiksi päänsäryn tai nyrjähdysten hoidossa.

Hellä kamomilla

Kamomilla hoitaa hellävaraisesti kaikenikäisiä vauvasta vaariin, ja se sopii sekä sisäiseen, että ulkoiseen hoitoon.

Kamomilla sisäisesti nautittuna on lievästi rauhoittavaa ja mieltä tyynnyttävää, ja lisäksi se hellii suolistoa ja rauhoittaa vatsaa. Se on myös antiseptinen ja tulehduksia rauhoittava kasvi, ja sitä käytetään esimerkiksi silmä-,  suu-, ja hengitysteiden tulehdusten hoidossa.

Kamomillaa voi nauttia yrttiteenä tai uutteena, jolloin uutetta lisätään ohjeen mukainen annostus esim. vesipulloon tai juomaan. Lasten ohjeistus on 1 tippa uutetta per ikävuosi. Lapsille kamomillatee tai uute hunajan kera on mieluinen maultaan.

Ulkoisesti käytettynä kamomilla hoitaa tulehtunutta ja herkkää ihoa, ja lisäksi se on erinomainen kuukautiskipujen lievittämiseen. Kamomillan eteeristä öljyä sekoitetaan 1–2 tippaa neutraalin tuoksuiseen öljyyn (esimerkiksi Hellä-hoitoöljy), sillä hierontaa ja ihonhoitoa varten eteerinen öljy tulee aina laimentaa. Lempeä hieronta rentouttaa vatsan seutua ja kamomillan hoitavat ominaisuudet imeytyvät hieromalla tehokkaasti. Kuukautis-, ja vatsakramppeihin auttaa myös kamomillatee tai -uute.

Vahvistava nokkonen

Nokkonen hoitaa ja vahvistaa terveyttä monin tavoin. Se tuo elinvoimaa, auttaa väsymykseen ja stressiin, kohottaa immuniteettiä sekä puhdistaa ja poistaa tulehduksia. Nokkonen vahvistaa myös hiuksia ja luita, sekä voi auttaa astman, allergioiden ja munuaisvaivojen hoidossa.

Nokkonen sisältää luonnollista rautaa ja uutteena se on hyvin imeytyvässä muodossa. Nokkoskuuri on paikallaan etenkin silloin jos kärsii alhaisista rauta-arvoista. Esimerkiksi raskausaikana rauta-arvot saattavat tippua, etenkin raskauden ollessa keskivaiheessa. Myös kuukautisten aikaan olo saattaa olla heikko ja vetämätön, jolloin luonnollisessa muodossa saatavasta raudasta voi olla apua.

Nokkonen on myös erinomaista ravintoa, jota kannattaa kesän aikana kerätä ja kuivata. Siinä on raudan lisäksi valtava joukko kivennäisaineita ja vitamiineja. Nokkonen sopii lähes kaikkiin ruokiin, kuten esimerkiksi lettuihin, keittoihin, pitsaan ja pestoihin, sekä herkullisiin smoothieihin. Kuivattua nokkosta löytyy esimerkiksi Aurinkovoima-villiviherjauheesta, jota on helppo lisätä ruokiin ja smoothieisiin.

Auringonhattu-uute

Flunssakausina koko perheen on hyvä nauttia ennaltaehkäisevästi Auringonhattu-uutetta, sillä se vahvistaa immuniteettia. Lisäksi auringonhattua käytetään hengitysteiden hyvinvoinnin tukemiseen, ihon desinfiointiin ja tulehduksiin sekä suun kurlaukseen.

Frantsilan luomuauringonhatut kasvavat Hämeenkyrössä ja sato korjataan elokuun lopulla. Uutteen vaikuttavat aineet saadaan niin versosta, kuin juurestakin. Juurta arvostetaan kansainvälisesti terapeuttisesti erittäin aktiivisena kasvin osana. Frantsilan Auringonhattu-uutteen juuripitoisuus (7%) on markkinoiden suurin.

Täytä vesipulloon päivän annos ja siemaile päivän mittaan. Lapsille annostus on 1 tippa per ikävuosi, kolme kertaa päivässä.

Karvakorva-uute

Karvakorva on erinomainen yrttiuute lasten korvatulehdusten ennaltaehkäisyyn ja hoitoon, sekä kurkun ja nielun hyvinvointiin. Uute sisältää ukontulikukkaa joka tukee korvien hyvinvointia, punahattua ja kamomillaa jotka kohottavat vastustuskykyä, sekä ratamoa ja lehmusta jotka tukevat hengitysteiden, kurkun ja nielun hyvinvointia.

Suositeltava vuorokausiannos on 10-20 tippaa 2-5 kertaa päivässä veden kera. Pikkulapsien annostus ikävuosien mukaan alkaen 3:sta tipasta (esimerkiksi 3-vuotiaalle 3 tippaa). Alle 1-vuotiaille tipat laitetaan kuumaan veteen, jotta alkoholi haihtuisi pois. Tuote sopii myös herkkäkorvaisille koirille.

Karvakorva-uutteeseen kostutetulla pumpulipuikolla voi puhdistaa myös korvakäytävää, kunhan ei työnnä puikkoa liian syvälle. Karvakorvaa ei saa tiputtaa suoraan korvaan. Uutetta voi hieroa myös korvalehtiin ja jalkapohjiin.

 

Kuvissa esiintyvä ihana perhe ovat ystävämme Viivi Tsukimoto ja Sela Tsukimoto lapsineen. He olivat kesällä tutustumassa Frantsilan toimintaan ja yrtteihin. Heillä on terveelliseen ja hyvään elämämään intohimoinen asenne, jota arvostamme. Heillä on yhteinen Selavi niminen yritys, joka tarjoaa ravintoneuvontaa ja ravintoterapiaa sekä elämäntapamuutoksiin valmennusta.

Valikoima Frantsilan tuotteita syksyyn: