Kylve pontevan nokkosen voimassa

Nokkonen on yksi ensimmäisiä villikasveja joka puskee maasta nuoria, violetinhohtoisia versojaan. Nokilainen, nokkoskaali, vihreä kaali, vihantakaali ja viholainen – rakkaalla rohdolla on monta nimeä, mikä on aivan luonnollista kun kyseessä on jo ennen ajanlaskuamme noteerattu vasta-aine käärmeen- ja skorpioninpuremiin.

Plinius, vuonna 23 syntynyt roomalainen luonnontutkija, kuvasi nokkosen kykyä parantaa mehullaan oman pistonsa jäljet. Tämä on homeopatian samanlaisuuden periaate, jonka kaiun olet ehkä kuullut isoäidin puheissa: sillä se lähtee, millä se on tullutkin. Plinius väitti myös, että nokkoset saivat käärmeet kääntymään puutarhasta pois. Siitä ei ole tieteellistä näyttöä, mutta Frantsilassa tiedetään että nokkosta voi menestyksekkäästi käyttää tuholaishyönteisten torjuntaan sekä lannoitteena.

Viljelemme kuitenkin nokkosta ennen kaikkea rohdoksi, ravinnoksi ja luonnonkosmetiikan tehoaineeksi – luomustandardien mukaisesti, totta kai.

Frantsilan nokkosen elinkaari

Pistämme nokkosen siemenet itämään huhtikuun puolivälissä. Niiden ensimmäinen koti on hämeenkyröläisen kasvihuoneen lämpö, ja multa on luonnonmukainen taimiturvemulta. Toukokuun ja kesäkuun taitteessa versot laitetaan ulos harson suojaan totuttelemaan alkukesän lämpötiloihin.

Juhannuksen tienoilla nuoret nokkoset istutetaan pellolle. Nämä pellot ovat olleet luomuviljelyssä vuodesta 1977, eli jo yli neljän vuosikymmenen ajan. Se takaa raaka-aineemme puhtauden, mikä nokkosen kohdalla on erityisen hieno asia. Vaikka sitä on helppo löytää villinä, nokkonen joka on kasvanut liian typpipitoisessa maassa kerää nitraatteja sen verran että terveyshaittoja voi koitua. Viljelemme nokkosta samassa paikassa noin neljä vuotta, jonka jälkeen maaperän annetaan levätä ja parantua viherlannoitteen ja apilakasvien avulla.

Loppukesästä nokkonen kerätään yrttipuimurilla. Nokkoset kuivataan ja uutetaan alkoholiin tai öljyyn Frantsilan tehtaalla. Luomutuotannon vaatimuksiin kuuluu jäljitettävyys, joten jokaisen nokkoserän voi jäljittää eräkoodilla tiettyyn erään. Nokkoset tuotteissamme ovat toisin sanoin ’single origin’, yhdestä ainoasta lähteestä, joka on myös kahvissa ja viskissä huippulaadun merkki.

Elintärkeä rohdos ja ravinne

Puhtailla pelloilla kasvaessaan nokkoset tekevät ihmeellistä työtään, kuten myyttiset alkemistit, jotka taikovat kaikenlaisista metalleista kultaa. Nokkonen ei juuri kasteluita kaipaa, vaan se rehottaa lähes omavaraisesti muuntaen auringonvalon monenlaisiksi ravintoaineiksi.

Nokkonen sisältää poikkeuksellisen paljon ravintoaineita, esimerkiksi piitä 60-kertaisesti lehtisalaattiin, kalsiumia kolmikertaisesti maitoon, rautaa seitsenkertaisesti pinaattiin ja C-vitamiinia viisinkertaisesti appelsiiniin verrattuna. Edellä mainitut hivenaineet ja niiden lisäksi myös kalium, seleeni, rikki, magnesium, sinkki ja kromi ovat joko olennaisia tai erittäin hyödyllisiä ihmisen hyvinvoinnin kannalta: esimerkiksi magnesium on lihasten normaalin toiminnan edellytys, pii torjuu allergisia reaktioita ja kromi pitää verensokerin tasaisena.

Nokkonen sisältää huomattavasti proteiinia, nimittäin arginiinia, tryptofaania ja tyrosiiniä – nämä tuottavat lihasenergiaa, muodostavat serotoniinia sekä edistävät henkistä vireyttä. Ei ihme, että professori Toivo Rautavaara piti nokkosta luonnonvaraisista kasveistamme kaikkein tärkeimpänä ruokakasvina.

Kansanlääkinnässä nokkosta on pidetty yleisesti elinvoimaa, vahvuutta, virkeyttä ja vastustuskykyä antavana kasvina. Se on myös tunnettu ”verta puhdistavana rohtona”. Nokkonen antaa tunnetusti paljon rautaa ja lisää punasolujen määrää, sekä tasaa verenpainetta ja alentaa verensokeria. Tämän lisäksi nokkosta on käytetty parantamaan ruuansulatusvaivoja ja normalisoimaan suolen toimintaa, ja yhtälailla hoitamaan virtsatulehduksia, nokkonen kun poistaa lievästi nestettä ja virtsahappoa. Nokkonen on myös ollut luottokasvi hengitysteiden vaivoihin: irrottamaan limaa ja tukihoitona yskään, astmaan, keuhkoputken tulehdukseen, allergioihin ja heinänuhaan. Se on myös toiminut tukihoitona reuma- ja kasvainsairausten hoidossa. Nokkosen siemeniä on puolestaan käytetty potenssin kohotukseen ja muistin virkistykseen.

Nokkosen ravinteet parhaimmillaan

Nokkonen on olennainen tekijä Frantsilan luontaisravinteiden sarjassa. Olemme erityisen ylpeitä yrttiuutteistamme, joiden milligrammavastaavuudet ovat markkinoiden korkeimpia. Nokkostipat –yrttiuutetta on käytetty antamaan voimaa ja kohottamaan yleiskuntoa, lisäämään hemoglobiinia, alentamaan verensokeria, tukemaan hengitysteitä, lieventämään allergisia reaktioita ja siitepöly-yliherkkyyksiä, sekä hoitamaan hiuksia, kynsiä ja ihoa sisältäpäin. Nokkosen siemenuutetta on taas käytetty antamaan puhtia, varsinkin kohottamaan seksuaalista energiaa kaikilla sukupuolilla, sekä lisäämään potenssia. Siitä on saatu apua myös rasituksen ja stressin yhteydessä, joten tässä voidaan puhua kotimaisesta vaihtoehdosta Etelä-Amerikasta tuodulle macajauheelle.

Nokkosen voimaa on mahdollista lisätä myös ruoka-annoksiin kätevällä Aurinkovoima –viherjauheella. Se sisältää yllä mainittuja, lukuisia ravintoaineita luontaisessa tasapainosuhteessa, joka helpottaa ja tehostaa antioksidanttien imeytymistä. Jauhe auttaa nostamaan kehon pH-arvoa kohti emäksistä. (Ihmisen keho on usein happamampi kuin mitä olisi ihanteellista.) Nokkosvoittoisen viherjauheen yrtit tuovat ruokaan kuin ruokaan aromaattista, täyteläistä makua. Lisää jauhe ruokaan juuri ennen tarjoilua, sekoittaen tai ripotellen, jottet keitä pois arvokkaita ravinteita.

Elinvoimaa hiuksiin ja hipiälle

Nokkonen on luottokasvi myös kansan kauneushoidossa. Ulkoisesti nokkosta on käytetty lisäämään tukankasvua, estämään kaljuuntumista sekä poistamaan hilsettä. Sillä on hoidettu ihottumia, kynsien vaivoja, mustelmia sekä liiallista hikoilua. Nokkoskylvyillä on vahvistettu elimistöä yleisesti: elvytetty pintaverenkiertoa, lievitetty lihaskipuja ja reumaa, sekä edistetty nesteen ja turvotusten poistumista.

Frantsilan hiustenhoitosarja nostaa nokkosen kunniapaikalle nykypäivän kauneudenhoidossa. Nokkos-yrttishampoo ja Yrtti-hoitoaine tuovat perinteisen tiedon tähän päivään: ne vahvistavat hiuksia sekä ehkäisevät hilsettä, hiustenlähtöä ja harmaantumista. Tuotteiden sisältämä rosmariiniuute elvyttää verenkiertoa hiuspohjassa, tuuheuttaa ja lisää hiustenkasvua, sekä kirkastaa varsinkin tummien hiusten väriä. Nokkos-turve hiuspohjan hoitoöljy on täsmähoito joka sopii jokaisen tukan elävöittämiseen, sillä sekin lisää hiuspohjan verenkiertoa antaen hiusten juurille puhdasta, uutta verta joka parantaa hiusten aineenvaihduntaa ja terveyttä. Turve on omiaan syväpuhdistamaan ja ravitsemaan päänahkaa, joka usein jää vaille huomiota kauneudenhoidossa. Tuotteet sisältävät eteerisiä öljyjä, jotka tekevät pesuhetkestä aromaterapeuttisen nautinnon – rosmariinin raikas tuoksu saattaa tuoda mieleen höyrysaunan pehmeän lämmön.

RITUAALI: Nokilainen saunassa

Valmistaudu nokkosrituaaliin yksin tai ystävän seurassa. Hiero hiuspohjaan ensin neljä pipetillistä Nokkos-turveöljyä, joka saa vaikuttaa vähintään 30 minuuttia. Lämmitä sauna. Valitse kauniit lasit juomaa varten.

Kun sauna on lämmin, aloita nokkosjuomalla: laita pullon ohjeen mukaisesti Nokkostipat tai Nokkosen siemenuutetta lasiin. (Nokkostipat antavat yleistä voimaa, Nokkosen siemenuute vahvistaa varsinkin seksuaalista halukkuutta.) Kaada päälle tavallista tai kuplivaa vettä, nauti yrttisestä mausta.

Nauti saunasta tapasi mukaisesti. Käy lopuksi pesemässä hiukset ensin Nokkos-yrtti-sampoolla, hieroen hiuspohjaa lempein sormin. Tehohoidon antanut öljy peseytyy nyt myös pois. Laita sen jälkeen kosteisiin hiuksiin Yrtti-hoitoainetta, joka saa vaikuttaa hetken, mielellään saunan lämmössä. Huuhtele lopuksi hoitoaine pois hiuksista, mieluiten kylmällä vedellä joka sulkee hiusten suomut nätisti.

Saunan jälkeen nautitaan toinen annos haluttua nokkosuutosta, kuten yllä.