Rentouttavat ja kaunistavat saunahoidot

Saunominen tekee kokonaisvaltaisesti hyvää. Saunassa keho rentoutuu ja mieli rauhoittuu. Ihohuokoset aukeavat ja hienerityksen lisääntyessä kuona-aineet pääsevät paremmin pois iholta; iho puhdistuu, kun pintaverenkierto elpyy. Sauna lisää kaikin tavoin kuona-aineiden poistumista elimistöstä, mikä saa kivut ja jännitykset hellittämään. Sauna paitsi puhdistaa myös kosteuttaa ihoa, ja jos saunassa vielä hyödynnetään yrttien, hunajan ja turpeen hoitavia ominaisuuksia, saadaan aikaan todellinen hoitosauna. 

Yrttien, hunajan, turpeen, saven, kasviöljyjen ja merisuolan hoitavia ominaisuuksia voidaan käyttää saunassa monella tapaa. Yrtit ovat ainutlaatuisia siinä, että ne vaikuttavat myös ihon kautta, ja elvyttävät lymfan kulkua sekä hoitavat kehoa niin paikallisesti kuin laajemminkin. Tämä taas elvyttää pintaverenkiertoa ja kudosten aineenvaihduntaa. Yrttejä käytetään saunassa vihtoina, kylpyinä, ihon kuorintaan sekä hoitavien tuotteiden muodossa.

Saunaan mentäessä keho huuhdellaan, sitten löylytellään, peseydytään ja lopuksi annetaan hoitoja puhtaalle iholle. Peseytymisen jälkeen ihon on hyvä ensin kunnolla lämmetä, jotta ihohuokoset aukeavat ja hoitavat aineosat pääsevät paremmin imeytymään ihoon ja sen alla olevaan kudokseen.

Saunaperinteitä

Löyly on vanhaa suomea ja tarkoittaa Jumalaa, Henkeä ja Korkeinta voimaa. Ajatuksena tämän taustalla on se, että löylyä heitettäessä heitetään myös kaikki huolet pois Korkeimmalle, sille, joka pitää huolta kaikesta luonnosta ja elävästä. Tällöin ihminen ikään kuin vapautuu turhista taakoista.

Suomalaisessa perinteisessä saunassa on oltu hiljaa. Saunaa on ennen pidetty pyhänä paikkana, jossa on rentouduttu ja uudistuttu. Sauna on ollut paikka, jossa on kehitetty vaimo-, mies- ja lapsionnea. Tämä perustuu siihen, että saunassa ihminen rentoutuu ja luottaa siihen, että kaikki vielä tapahtuu niin kuin on tarkoitettukin. 

Myös saunan lämmittäjä on voinut valita erilaisia puulajeja symboloimaan erilaisia asioita, esimerkiksi sen mukaan, keitä saunaan tulee. Puhdistumista ja avautumista on voitu saada koivusta, joustavuutta pajusta, jaloa rohkeutta, oman itsensä arvostamista männystä, viisautta ja rentoutumista kuusesta, tunne-elämän tasapainoa ja mielen harmoniaa pihlajasta ja kestävyyttä ja jaksamisen voimia katajasta. 

Saunassa voi esimerkiksi juhlia uutta muutosta elämässään ja saada siunausta ja uskoa esim. polttareissa ja morsiussaunassa, koulun ja opiskelun alkaessa, hääpäivänä, lasten syntyessä tai uuteen työpaikkaan mennessään. Myös eläkkeelle pääsyä voi juhlistaa omalla seremonialla tai pyytää jotakuta ystäväänsä järjestämään sen puolestaan.

Vihdat

Koivun lisäksi vihdoissa voi käyttää monien muiden puiden oksia, mm. lehmusta, leppää, tervaleppää, pihlajaa, katajaa, pajua ja haapaa oman mielikuvituksensa mukaan. Jos haluaa järjestää oikein hemmottelevan hetken saunassa, voi ottaa mukaan myös seremonioita. Voi lisätä vihtaan eri kasvien ja puiden oksia niiden vaikutusten vertauskuviksi, joita kunkin kasvilajin toivotaan antavan hoidettavalle henkilölle. Esimerkiksi koivu tuo uudistumista ja puhtautta, siankärsämö vahvaa terveyttä, pihlaja rakkauden ja tunne-elämän tasapainoa, nokkonen jaksamista ja vaikeidenkin aikojen kestämistä, lehmus pehmeyttä, paju joustavuutta, haapa huoltensa poisheittämisen kykyä, leppä kehon ravitsemista niillä hyvillä asioilla, joita se tarvitsee, sekä kataja tuomaan sitkeyttä ja sisua.

Suositeltavia saunayrttejä ovat mm. nokkonen, jolla lisätään pintaverenkiertoa. Sen sisältämän muurahaishapon avulla annetaan ihon aineenvaihdunnan elpyä. Sillä lievitetään kipuja ja annetaan iholle ravintoaineita, mineraaleja ja vitamiineja. Siankärsämöllä desinfioidaan ihoa ja puhdistetaan kehosta kuona-aineita ja maitohappoa. Mesiangervolla hoidetaan kipuja.

Vihtoessa pyritään vihtomaan koko vartalo. Kannattaa vihtoa lymfan kulkusuunnan mukaan nivusiin ja sydämeen päin, toisin sanoen jaloista alhaalta ylöspäin ja käsistä hartioille päin ja vasta lopuksi selkä ja rinta. Jos vihta ei ole tuore, se on syytä hauduttaa, jotta lehdet eivät varise, mutta myös siksi, että tehoaineet vapautuvat siitä ja sillä on miellyttävää vihtoa. Vihta saa hautua joko tunnin kädenlämpöisessä vedessä tai vähintään 15 minuuttia kuumassa vedessä. Hauduttamisen jälkeen liian kuumaan veteen lisätään kylmää vettä, jotta lämpötila olisi vihtoessa miellyttävä. Ennen vihtomista vartalon annetaan lämmetä kunnolla saunan lämmössä, jotta ihohuokoset avautuvat ja alkuhiki saadaan ennen vihtomista pestyksi pois. Vihtoessa kuona-aineiden eritys ja lymfan kulku vilkastuvat entisestään, ja myös vihdan tehoaineet pääsevät paremmin imeytymään ihohuokosten läpi. Ihanteellista olisi se, että jokaisella saunojalla olisi oma vihtansa.

Vihta huuhdellaan käytön jälkeen ja sen annetaan kuivua nopeasti. Vihtaa voi käyttää muutamia kertoja, jos se on hyvässä kunnossa ja tuoksuu vielä hyvältä. Luonnollisestikaan siitä ei enää saada yhtä tehokasta kasvien hoitovaikutusta kuin juuri haudutetusta tai tuoreesta vihdasta.

Hauteet

Saunassa voi hyödyntää yrttejä myös kastamalla pyyhkeitä yrttihaudukkeisiin. Näitä lämpimiä yrttipyyhehauteita voi käyttää esim kolottavien polvien tai niska-hartiajännitysten hoidossa. Niillä voi myös suojata hiukset ja hoitaa päänahkaa. Kokeile esim. siankärsämöä, mesiangervoa ja katajaa, jos niskat ovat tukossa. Pesun jälkeen voi iholle hieroa hoitavia luonnon yrttiöljyjä ja antaa niiden imeytyä ja vaikuttaa saunan lauteilla lämpimässä. Kokeile esim. Kipu-öljyä.

Hiushoidot saunassa

Saunassa on helppo tehdä hiushoitoja: hiusnaamioita, päänahan hoitoja ja hiusten kasvivärjäystä. On aina muistettava, että saunaan mennessä hiukset kostutetaan ja päähän pannaan viileä pyyhe tai suojaava myssy, jotta tukka ei kärsisi liiallisesta kuumuudesta. 

Päänahan verenkiertoa voi elvyttää helposti tekemällä päähieronta Nokkonen-turve hiuspohjan hoitoöljyllä itselle tai kumppanille.

Aromaterapia saunassa

Saunassa tapahtuu automaattisesti koko vartalon samoin kuin kasvojenkin puhdistava ja ihohuokosia avaava höyrytys. Saunassa voi tehdä aidoilla aromaterapeuttisilla öljyillä myös hoitohöyrytyksen, kuten turkkilaisessa saunassa, jossa kiukaalle asetetaan eukalyptuksen eteeristä öljyä ja vettä sisältävä ruukku tai teekannu, josta öljy hiljalleen haihtuu pois. Eteeriset öljyt ja yrtit isossa vanhassa kattilassa saunan kiukaalla vaikuttavat rentouttavasti ja hoitavasti. Eteeriset öljyt voi valita hoitotavoitteen mukaan yksilöllisesti tai yleisesti. Toinen tapa on heittää vesikuuppaan lisättyä eukalyptusta tai muita hoitavia eteerisiä öljytuoksuja kiukaalle. Myös koivun lehdistä ja maustekasveista saa saunaan hyvät tuoksut. Niitä voi panna teekannuun, jossa on vettä, ja asettaa kannun kiukaalle.

Kokeile näitä metsäisiä tuoksuja saunaan: Eukalyptus, kataja, mänty, mustakuusi.

Ihon kuorinta

Turve on helppo kuorintanaamio, ja turvesauna onkin todellinen terveyssauna. Turvetta voi käyttää kasvoille tai koko vartalolle, myös kipuja helpottamaan. Muistathan suojata saunan lauteet sekä juoda runsaasti vettä turvehoidon yhteydessä.

Koko vartalon kuorintaan voi käyttää myös karkeaa hunajaa tai hunajan ja hienon merisuolan seosta tai öljyn ja merisuolan seosta. Kasvoille suola on liian voimakasta. Kuorinta-aineina voi käyttää myös mantelijauhetta, papujauhetta, pähkinäjauhetta, pellavansiemenrouhetta jne. Kuorintaa on kuitenkin varottava herkillä ihoalueilla, kuten poskipäillä ja nenänpielissä ja varsinkin couperosa-iholla. Rinta-alueilla on samaten oltava hellä.

Sauna on erinomainen koko vartalon kuorintaan, jota tulee harvemmin tehdyksi muuten. Koko vartalon kuorinnassa kannattaa varmasti käyttää hieman edullisempia aineita, kuten turvetta sekä hunajan, öljyn ja suolan seosta. Älä unohda käsitellä kyynärpäitä, varpaita, kantapäitä ja polvia!

Tee oma vartalokuorinta sekoittamalla merisuolaan tai sokeriin eteerisiä öljyjä n. 6 tippaa per dl suolaa + Hellä-hoitoöljyä (tai muuta neutraalin tuoksuista öljyä kuten viinirypäleensiemenöljyä.) Sekoita kaikki ainesosat pehmeäksi seokseksi ja nauti hellävaraisesti kuorivasta aromaterapeuttisesta kuorinnasta. Myös lapsille sokeriöljykuorinta on mukava saunahoito, sekoita silloin muutama tippa mandariinin eteeristä öljyä sekaan.

Hieronta

Kipu-öljy sisältää aromaterapeuttisia öljyjä sekä mesiangervouutosta. Ayurvedinen tapa käyttää öljyjä on hyödyntää lämpöä. Hiero saunan lämmössä Kipu-öljyä kolottaville alueille ja huuhtele lopuksi vartalo kevyesti vedellä. Mikä ihaninta on tehdä hieronta toiselle saunan lempeässä lämmössä, joko niska-hartia-seudulle tai hemmotteleva koko vartalohieronta saunan koosta riippuen.

Jalkakylpy

Jalkakylpy tuo saunaan ylellisyyttä. Sekoita hurmaavan tuoksuista Rentouttavaa kylpysuolaa kylpyveteen ja koristele se kukkasin.

Frantsilan laajasta valikoimasta löytyy kokonaisvaltaisesti hoitavia tuotteita sekä saunaan, että saunomisen jälkeen ihonhoitoon ja hemmotteluun. Kokeile esimerkiksi Koivu-turve-shampoota, Koivu-turve-hoitoainetta tai kevään uutuutta Kehäkukka-kasvovettä.

Ihania saunahetkiä kesään!

Valikoima Frantsilan tuotteita saunaan: