Suomalaisen kauneuskäsityksen historiaa: Rohdot, rituaalit ja uskomukset

Elämä Pohjolan perällä on ollut ankaraa, ja vain harvoilla on ollut mahdollisuutta sellaiseen ylellisyyteen kuin kauneus. Työtä tekevällä maalaisnaisella kauneudenhoitoon ei ole ollut aikaa eikä varaa. Kotoisia aineksia, kuten kermaa, munia tai hunajaa on harvoin riittänyt ihon- ja hiustenhoitoon, kun jokapäiväisestä leivästäkin on monesti ollut pulaa. Silti kauneutta on tavoiteltu kautta aikojen myös Suomessa, ja tapoja sen saavuttamiseksi on etsitty niin luonnosta kuin saunan lämmöstäkin.

Luterilaisuudessa ei arvostettu ulkoisia esteettisiä arvoja samalla tavoin kuin katolisessa kirkossa, ja kaikkea turhamaisuutta pidettiin suurena syntinä. Uskonnollinen liikehdintä 1700- ja 1800-luvuilla Suomessa tiukensi kauneuden ihanteita ja vaatimuksia, ja johti siihen, että kaikkinainen turhamaisuus yritettiin kitkeä kansasta pois. Vallitsevana ajatuksena oli, että  Luojan luomaa ei tarvitse parannella, ja vain huonot naiset koristelevat itseään.

Kauneusihanteena luonnollisuus 

Luonnollista kauneutta on kuitenkin aina arvostettu. Kansan parissa kauneusihanne oli työkykyinen ja terve nainen, voimakas, vanttera ja äidiksi sopiva. Seitsemän Veljestä -teoksen ihannenainen, lempilintu, oli Männistön Venla, jota Aleksis Kivi kuvasi seuraavasti: “Hänen hiuksensa olivat ruosteenkarvaiset, katsanto viekas ja terävä, suu sulava ehkä hieman liian leveä. Varreltansa hän oli lyhyt, mutta harteva ja palleroinen, ja vahvaksi häntä sanottiin myös.” Tarinassa Venlasta tulikin oiva emäntä.

Kauneusihanteen saneli käytännön vaatimukset. Runollinen, hento neito ei olisi selvinnyt arjen ankeudessa, eikä ainakaan savupirtissä. Seitsemän veljeksen Jukolan Eeron vaimo Anna oli tuollainen hoikka, liinatukkainen ja kainosilmäinen nainen, jonka taloudenhoitokyvytkään eivät olleet kehuttavat. Pätevä isäntä piti talon pystyssä.

Neidon punaiset posket kertoivat verevyydestä ja reippaudesta. Paksut, pitkät palmikoidut hiukset kielivät elinvoimasta ja puhdas olemus kyvystä hoitaa taloutta. Onnekas oli se tyttö, jolla nuo edut olivat luonnostaan, kunhan ei kuitenkaan ylpistynyt omasta kauneudestaan.

Sauna kauneuden lähteenä 

Kaikilla suomalaistytöillä on ollut kuitenkin käytössä kauneussalonki, joka eteläeurooppalaisilta sisarilta on puuttunut. Sauna on ollut puhdistautumisen ja sairaanhoidon lisäksi myös kaunistautumisen paikka. Edelleenkin voi kuulla sanottavan, että nainen on kauneimmillaan 17-vuotiaana, kaksi tuntia saunan jälkeen, puhtaana ja punaposkisena.

Sauna valmisti myös morsiamen aloittamaan uutta elämää avioliitossa. Salaisia yrttitaikoja tehtiin terveyden, menestyksen ja vauvaonnen vuoksi, mutta myös morsiamen kaunistamiseksi. Morsiussauna oli usein koristeltu kukilla ja yrteillä, ja niitä sekoitettiin kylpyvesiin ja sidottiin vihdoiksi. Morsiussaunat ovat olleet yleinen tapa ympäri maata.

Kauneuden ja terveyden yhteys

Kaikessa kauneudenhoidossa oli kuitenkin yleensä kyse terveydenhoidosta. Hiustenhoito oli tarpeellista täiden ja muiden syöpäläisten kurissa pitämiseksi. Hiusten huuhteluvesiin saatettiin uuttaa voimakkaita kasveja syöpäläisten karkottamiseksi, mutta samalla tunnettiin myös kasvit, jotka lisäsivät hiusten kiiltoa ja syvensivät väriä. Voihan olla, että Venlakin käytti nokkosvettä hiustensa punaisen värin voimistamisessa, ja vaalea Anna puolestaan sekoitti kamomillaa huuhteluveteen.

Ihonhoitoon soveltuvia yrttejä on tunnettu paljon, sillä erilaiset ihon sairaudet olivat yleisiä, ja varmasti myös kova työnteko ja ankarat olosuhteet rasittivat hipiää. Kansanperinne tietää monia hoitoja hammasvaivoihin, mutta myös kaunis hymy on aina miellyttänyt. Hampaiden valkaisussa käytettiin ennen hammastahnan aikaa koivuhiiltä ja esimerkiksi metsämansikan siemeniä. 

Harvalla oli kuitenkaan oikeaa peiliä käytössään, jolloin esimerkiksi veden pinta on saattanut olla ainoa keino nähdä oma kuvajaisensa. Lasipeilit yleistyivät Pohjolassa 1500-luvulla, mutta ne säilyttivät ylellisyysesineen asemansa pitkään, ja vielä 1800-luvulla peiliä pidettiin merkittävänä lahjana. Käsitys omasta ulkonäöstä on peilin ja valokuvan puuttuessa ollut todennäköisesti hyvin erilainen kuin nykyään.

Perinteisiä rohtokasveja 

Voikukka (Taraxacum officinale)

Vanhan uskomuksen mukaan tytöstä, joka peseytyi voikukan mehulla, tuli vastustamaton ja hän sai mitä ikinä halusi.

Poimulehti (Alchemilla vulgaris)

Poimulehti on nimetty myös neitsytmarian hameeksi ja hämeenkyröläisittäin sitä sanotaan hiiren hameeksi. Yöllä lehden keskelle kerääntyy kastepisara, jonka alkemistit arvelivat keskiajalla olevan itse elämänvoima. Sen uskottiiin parantavan sairauksia ja tuovan ikuisen nuoruuden. Poimulehden on sanottu nuorentavan naista ja auttavan kuukautiskivuissa. Kansanlääkinnässä se ollut käytössä haavojen hoitajana.

Piharatamo (Plantago major)

Piharatamon sanotaan olevan Venuksen kasvi. Ratamolla oli voima parantaa haavat ja vammat. Ei ole olemassa mitään sotaisaa vaivaa, johon ratamo ei tehoaisi. Jo muinaiset Rooman legioonan sotilaat tunsivat ratamon vaikutukset ja hoitivat hiertymiään ratamon lehdillä.

Kataja (Juniperus communis)

Kansanlääkinnässä katajaa on käytetty ”verta puhdistavana” rohtona ja marjoilla on hoidettu mm. raskausmyrkytyksiä. Katajaa on poltettu myös saunoissa synnytysten yhteydessä puhdistavan savun vuoksi. Palaessaan katajasta haihtuu eteeristä öljyä, joka on erittäin desinfioivaa.

Kataja ilmentää suomalaista sisua, ikuista elämää, kuolemattomuutta, pitkä ikäisyyttä ja muistojen pysyvyyttä. Suomalaisten sanotaankin olevan katajaista kansaa. Vanhan uskomuksen mukaan katajan tuoksu on pitänyt loitolla noidat, peikot ja pahat henget.

Rauduskoivu (Betula pendula)

Kansanlääkinnässä koivua on käytetty kihtiin, reumaan, vesipöhöön ja ”verta puhdistamaan”. Koivuntervavoidetta on käytetty perinteisesti haavoihin ja ihotauteihin. Mahlaa juomalla on poistettu kevätväsymystä. Sitä onkin sanottu elämäneliksiiriksi tai elämänvedeksi.

Koivu kuvastaa naisellisuutta, viattomuutta ja puhtautta.

Valikoima Frantsilan tuotteita: