Syötävä keidas, jonka hyödyt ulottuvat kauas

Tänä kesänä saamme Frantsilan Hyvän Olon keskukseen vieraaksi hortonomi ja permakulttuurikouluttaja Juha Ujulan. Juha pitää Syötävä metsäpuutarha -kurssin Frantsilassa sekä alku- että loppukesästä. Hän on aihealueen johtavia asiantuntijoita Suomessa. Syötävä metsäpuutarha on konsepti, jonka juuret kasvavat syvälle ja jonka hyödyt ulottuvat moneen suuntaan sekä kauas tulevaisuuteen. Halusimme haastatella Juhaa siitä tarkemmin jo ennen kurssin alkua.

Hei Juha! Voitko lyhyesti määritellä, mitä tarkoittaa syötävä metsäpuutarha?

Hei! Suomeksi vakiintunut käsite metsäpuutarha viittaa oikeastaan monikerrokselliseen kotipuutarhaan, jossa on korkeampia puita, matalampia puita, pensaita sekä ruohovartisia kasveja niin, että puutarha jäljittelee metsän tapaa kasvaa. Syötävä metsäpuutarha on suora suomennos englanninkielen vastaavasta käsitteestä edible forest garden. Se on hyvin vanha viljelytapa: Tropiikissa, eritoten kaakkois-Aasiassa, on tällaisia metsäpuutarhoja viljelty ainakin 13 000 vuoden ajan. Ensimmäinen syötävä metsäpuutarha perustettiin Eurooppaan vasta 1979, englantilaisen Robert Hartin toimesta. Suomessa tällaisia puutarhoja alettiin istuttaa vasta 2000-luvun alussa. Toki meilläkin on perinteitä monikerroksisista kotipuutarhoista.

Syötävässä metsäpuutarhassa iso osa kasveista on hyötykasveja, kuten hedelmä- ja pähkinäkasveja, marjoja sekä rohdos- ja maustekasveja. Näiden joukossa voi olla myös värjäyskasveja ja kuitukasveja. Hyötykasvien lisäksi puutarhassa viljellään runsaasti ns. tukikasveja kuten maanparannuskasveja, typensitojakasveja ja muita ravinteita kerryttäviä kasvilajeja. Ja mikä tärkeintä, siellä kasvaa paljon pölyttäjiä ja muita hyödyllisiä hyönteisiä houkuttelevia kukkivia kasveja.

Miten sinun matkasi on kulkenut metsäpuutarhan äärelle?

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut kasveista, erityisesti puista. Työskentelin pitkään Mustilan Arboretumissa, jossa työni oli pääosin koeviljellä uusia, eksoottisia kasvilajeja, tutkien niiden sopivuutta Suomen ilmastoon. Kun törmäsin metsäpuutarhan käsitteeseen, se tuntui heti omalta. Pian sen jälkeen, vuonna 2010, vierailin Martin Crawfordin perustamassa metsäpuutarhassa Lounais-Englannissa, Devonissa (E.F. Schumacher Forest Garden). Tämä visiitti sai minut toden teolla innostumaan metsäpuutarhoista.

Miten syötävän metsäpuutarhan toteutus tapahtuu käytännössä?

Puutarha pyritään suunnittelemaan luonnon ekosysteemejä mukaillen. Istutetaan monimuotoisia kasviyhteisöjä eli kasvikiltoja, joissa jokaisella kasvilla on oma tärkeä roolinsa täytettävänä. Jotkut kasvit suojaavat maaperää, toiset keräävät ravinteita, jotkut sitovat typpeä ja niin edelleen. Puutarha suunnitellaan niin, että kasvit tekevät yhteistyötä pikemmin kuin kilpailevat keskenään.

Niin sanotut rikkaruohot nähdään hyvin tärkeinä metsäpuutarhassa. Ei oikeastaan ole olemassa sellaista asiaa kuin rikkaruoho, joka on ihmisen luoma negatiivinen käsite. Luonnossa maa ei yleensä koskaan ole ilman kasvipeitettä. Paljas maa on yleensä hälyttävä merkki. Monet ensimmäisen aallon kasvit eli pioneerikasvit ovat niin kutsuttuja rikkakasveja. Ne itävät ja kasvavat nopeasti, sitovat runsaasti hiiltä maaperään ja tuovat ravinteita. Nämä ovat yleensä 1-vuotisia kasveja jotka kuolevat kukittuaan ja siemennettyään runsaasti. Tällaisia kasveja ei yleensä esiinny vanhemmissa metsissä, joissa kasvillisuus on jo huomattavasti vakiintuneempaa ja pysyvämpää. Tavanomaisessa peltoviljelyssä ja puutarhoissa muokataan maata jatkuvasti, joten rikkaruohot nähdään tietenkin vihollisina.

Metsäpuutarhoja viljellään yleensä aika pienessä mittakaavassa, joko yhden perheen tai yhden kylän tarpeiksi. Kaupalliset viljelmät metsäpuutarhoina ovat harvinaisia, koska sadonkorjuu ja hoitotoimet on helpompi toteuttaa koneellisesti kun viljellään pellolla vain yhtä satokasvia. Monilajisissa metsäpuutarhoissa sato pitää korjata käsityönä.

Alussa metsäpuutarhan perustaminen vaatii paljon käsityötä. Se istutetaan yleensä entiselle pellolle tai vanhalle puutarhapalstalle. Jos maassa kasvaa aggressiivisia, monivuotisia rikkakasveja aloitetaan peittämällä maa kunnolla yhden vuoden ajaksi valoa läpäisemättömällä materiaalilla, esimerkiksi pahvilla tai muovilla. Yleensä tämä kattaminen tehdään myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä.

Ensin istutetaan puut ja pensaat. Maa katetaan esimerkiksi hakkeella. Pikkuhiljaa lisätään pienempiä pensaita sekä ruohovartisia kasveja. Menee monta vuotta ennen kuin metsäpuutarha on saatu istutettua kokonaan, mutta alkupuolen urakoinnin jälkeen puutarha on helppohoitoinen, vaikkei koskaan valmis – se kehittyy jatkuvasti, kuten metsä. Metsäpuutarhurin tehtävä onkin avittaa sukkessiota eli seuraantoa, joka tarkoittaa luonnon ekosysteemin kehittymistä. Tavanomaisessa maanviljelyssä maanpinta pidetään muokkauksen avulla paljaana eli sukkessio pysäytetään. Tästä koituu paljon työtä. Luonnossa kaikki pyrkii kasvamaan lopulta metsäksi, jos me annamme sen vain olla.

Toisin kuin metsässä, metsäpuutarhan kasvit ovat ihmisen valitsemia. Monet niistä ovat syötäviä, mutta joukossa on myös tarpeellisia tukikasveja, jotka eivät välttämättä ole syötäviä. Esimerkiksi 20-30 prosenttia kaikista kasveista voi olla typensitojakasveja, kuten apiloita, hernepensaita tai vihmoja. Kun istutamme puun, sen juurelle istutetaan yleensä samalla joku typensitojakasvi.

Metsäpuutarhassa on helppo kasvattaa hedelmä- ja pähkinäkasveja, kuten hasselpähkinöitä. Ne menestyvät hyvin Etelä-Suomessa. Näiden aluskasvillisuudessa voi kasvattaa erilaisia monivuotisia vihanneskasveja. Yksivuotisille, tavanomaisille vihanneksille kuten salaateille on myös oma paikkansa metsäpuutarhassa. Niitä voidaan istuttaa kohopenkkeihin aurinkoisille paikoille jolloin maata ei tarvitse muokata joka vuosi. Tätä kutsutaan myös no-dig viljelyksi.

Maailmassa aletaan heräämään siihen, että hiilensidonta kasvien avulla on elintärkeää ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Jotkut tutkimukset ovat todenneet, että trooppiset metsäpuutarhat ovat yksi tehokkaimpia tapoja sitoa hiiltä maaperään. Monivuotiset kasvit, varsinkin pitkäikäiset puut ovat erittäin hyviä hiilensidonnassa. Kasvit ovat kuin eläviä aurinkokennoja; mitä monikerroksisempi viljelmä on, sitä tehokkaammin kasvit yhteyttävät ja sitä enemmän ne sitovat hiiltä maaperään.

Jos useammat puutarhat muutettaisiin ruohikoista syötäviksi keitaiksi, saisimme sidottua paljon hiiltä maaperään. Tämä hidastaisi tehokkaasti ilmastonmuutosta. Maanviljelys on valitettavasti yksi suurimmista kasvihuonepäästöjen lähteistä. Siksi olisi merkittävää, että viljelisimme suuremman osan ruoastamme itse.

Olet ollut mukana perustamassa useita metsäpuutarhoja. Onko sinulla omaa metsäpuutarhaa?

Viljelen Raumalla Metomaan koepuutarhaa. Siellä on iso, vain auringolla lämpiävä kasvihuone, jossa kasvaa erikoisia hyötykasveja kuten persikoita, viiniköynnöksiä, persimoneja ja mulperipuita. Lähtökohtana on kokeilla siellä kasvilajeja, jotka tulevat seuraavien vuosikymmenien aikana menestymään Suomessa avomaallakin. Puutarha tuottaa myös paljon syötävää. En ole vuosiin ostanut viinirypäleitä, niitä saa jopa kyllästymiseen asti.

Maapallon keskilämpötilat nousevat valitettavasti edelleen, ja sen takia kasvihuoneessa pystyy ennustamaan mitä Suomessa voi viljellä 20 vuoden kuluttua. Jo nyt Naantalissa kasvaa persikkapuu (Prunus persica), joka tekee satoa joka vuosi. Alkaa siis olla eteläisempiä puita jotka menestyvät Suomessa yhä paremmin. 90-luvulla makeakirsikkaa (Prunus avium) pidettiin liian herkkänä ja vaikeana Suomen oloihin – nyt sitä viljellään menestyksekkäästi Hämeessä asti.

Onko sinulla lempikasvia metsäpuutarhassa?

En osaa valita vain yhtä lempikasvia, mutta tällä hetkellä minua kiehtovat  pähkinäkasvit kuten saksanpähkinä (Juglans regia). Suomessa voi nykyään viljellä jo monia pähkinäkasveja. Olin pari vuotta sitten tutkimusmatkalla Valko-Venäjällä, josta toimme Suomeen uusia saksanpähkinän lajikkeita. Näitä jo edesmenneen professori Loikon jalostamia saksanpähkinäpuita pidetään maailmalla erityisen talvenkestävinä.

Onko muita käytännön esimerkkejä ihanista metsäpuutarhoista?

Tuo edellä mainittu, ensimmäinen käynti Martin Crawfordin metsäpuutarhassa Devonissa oli kyllä mieleenpainuva kokemus. Olin positiivisesti yllättynyt, kun huomasin, että suurin osa puutarhan kasvilajeista voisivat menestyä Suomessakin. Olennaista onkin erilaisten kasvien yhdistely.

Lopuksi haluaisin kutsua kaikki kiinnostuneet mukaan Frantsilassa pidettäville viikonloppukursseille, joiden aikana opettelemme yhdessä suunnittelemaan ja istuttamaan syötäviä metsäpuutarhoja Suomen oloihin!

Juhan ohjauksessa voi siis tänä kesänä opetella, miten voi itse perustaa syötävän metsäpuutarhan. Odotamme kursseja innolla! Ne järjestetään Frantsilassa 4.-6. kesäkuuta sekä 6.-8. elokuuta. Tästä pääset ilmoittautumaan kurssille:

Kesäkuun kurssi

Elokuun kurssi