1.11.2026, Ronja

Frantsilan eteeriset öljyt uudistuivat

Mukana yli 40 vuotta kasvitietämystä

Uudistuksessa rakastetut ikisuosikit saivat rinnalleen uusia tuoksuja. Valikoima laajeni myös kahdella uudella tuotekategorialla, joihin kuuluu viisi kodin tuoksuseosta sekä viisi suoraan iholle levitettävää öljyparfyymia. Uudistuksen tavoitteena oli tehdä eteerisistä öljyistä entistä helpommin lähestyttäviä sekä tarjota uusia tapoja nauttia kasvien kiehtovasta tuoksumaailmasta.

Kasvit ovat olleet Frantsilan toiminnan ytimessä yrityksen perustamisesta lähtien. Vuonna 1981 perustetun yrityksen työ kasvien ja niiden hyvinvointikäytön parissa laajeni jo muutamaa vuotta myöhemmin aromaterapiakoulutuksiin ja eteerisiin öljyihin.

Nyt tämä vuosikymmenten kasvitietämys näkyy uudistuneessa eteeristen tuoksujen valikoimassa.

– Olemme työskennelleet kasvien ja niiden hyvinvointikäytön parissa yli 40 vuotta. Eteerisiä öljyjä olemme tuoneet maahan jo yli 30 vuoden ajan ja samalla opettaneet aromaterapiaa, kertoo Frantsilan toimitusjohtaja ja yrittäjä Jupiter Cormier.

Eteeriset öljyt ovat kasveista höyrytislaamalla tai puristamalla saatuja tuoksuja. Yhden kasvin öljyssä voi olla kymmeniä tai jopa satoja erilaisia tuoksuyhdisteitä, jotka yhdessä muodostavat juuri kyseiselle kasville ominaisen tuoksumaailman.

Frantsilalle uudistuksen yksi tärkeimmistä tavoitteista oli tehdä tästä kiehtovasta tuoksumaailmasta helpommin lähestyttävä myös ihmisille, joille eteeriset öljyt eivät ole ennestään tuttuja. Tuoksujen käyttäjiä halutaan ohjeistaa entistä enemmän löytämään juuri itselle sopiva käyttötapa ja tuoksumaailma.

– Uudistuksessa haluamme tuoda entistä selkeämmin esille, mitä eteeriset öljyt ovat, mihin niitä käytetään ja miten niiden käyttö on turvallista. Toivomme uudistuksen kautta mahdollisimman monen löytävän kasvien tuoksujen kiehtovan maailman pariin.

Samalla Frantsila haluaa nostaa esiin kasvien tuoksujen ainutlaatuisuuden. Eteerinen öljy ei ole vain yksi yksittäinen tuoksunuotti, vaan monivivahteinen yhdistelmä kasvien tuottamia erilaisia yhdisteitä.

 

Uudistuksessa ikisuosikit saavat rinnalleen uusia tuoksuja ja käyttötapoja

Uudistus ei tarkoita tuttujen tuotteiden katoamista. Valikoimassa säilyy 17 tuttua yksittäistä eteeristä öljyä ja niiden rinnalle tuodaan kolme uutta tuoksua. Lisäksi Frantsila tuo valikoimaan viisi kodin tuoksuseosta sekä viisi suoraan iholle käytettävää öljyparfyymia. Öljyparfyymeistä neljä on kukkaisia ja yksi juuresta tehty Vetiver. Samalla myös pakkauksien ulkonäkö kokee päivityksen.

Cormier itse kertoo innostuneensa erityisesti öljyparfyymien kerrostamisesta.

– Olen laittanut yhden tipan Vetiveriä ja yhden tipan Nerolia ranteen sisäpintaan, taputellut sitä ja levittänyt siitä tuoksua esimerkiksi kaulalle. Vetiver ja neroli toimivat itselleni ihanana yhdistelmänä, jossa on juurevaa savuista syvyyttä ja sitten nerolin mielenkiintoinen, raikkaampi kukkaistuoksu.

Uusista kodin tuoksuseoksista Cormier nostaa esiin erityisesti Forest Calmin.

– Metsästä inspiraation saanut seos on rakennettu kokonaan luonnollisista tuoksuraaka-aineista ilman synteettisiä tuoksuja. Metsäisten sävyjen rinnalla on yrttistä ja makeaa meiramia, joka pehmentää kokonaisuutta.

Luonnossa liikkumisen ja metsän hyvinvointivaikutuksista on kertynyt paljon tutkimustietoa ja metsässä oleilu yhdistetään esimerkiksi rentoutumiseen ja stressitasojen laskuun. Siksi Frantsila haluaa nyt tuoda metsän tuoksun myös koteihin.

– Jos Forest Calm tuoksuseosta lisää esimerkiksi diffuuseriin tai tuoksukiveen, pääsee maadoittavasta metsän tuoksusta nauttimaan myös omassa kodissa.

Uudistuneisiin pakkauksiin on lisätty uusia varoitusmerkkejä

Uudistuksen yhteydessä eteeristen öljyjen pakkauksiin on tullut uudenlaisia varoitusmerkkejä. Koska uudistuksessa tuotteiden pääasialliseksi käyttötavaksi on määritelty kodin tuoksukäyttö, kuten diffuuseri, tuoksukivi ja tuoksulyhty, on pakkaukset ja turvallisuusmerkinnät päivitetty kemikaalilainsäädännön mukaisiksi.

Itse eteerinen öljy ei kuitenkaan ole muuttunut. Pullon sisältö on edelleen 100-prosenttisesti kasvista tislattua tai puristettua eteeristä öljyä.

Varoitusmerkkien tarkoitus on ennen kaikkea ohjata öljyjen turvalliseen käyttöön sekä säilyttämiseen.

Eteeriset öljyt ovat erittäin tiivistettyjä kasvituotteita, joten ne voivat laimentamattomina ärsyttää tai herkistää ihoa. Uudistuksen myötä jokainen valikoiman eteerinen öljy on saanut omat tuotekohtaiset käyttöohjeet, joista voi tarkistaa sopivuuden ja annostelun, sillä kaikki eteeriset öljyt eivät sovi iholle samalla tavalla.

Tervetuloa kasvien ja puiden ihmeelliseen tuoksumaailmaan

Cormier kuvailee kasvien tuoksujen hienouden piilevän niiden monikerroksisuudessa.

– Kasvit ovat kasvaneet jo ennen meitä. Ne rakentavat auringonvalon, hiilidioksidin ja maaperän avulla valtavan määrän erilaisia yhdisteitä. Osa niistä on aromaattisia – ja juuri näistä yhdisteistä rakentuu eteeristen öljyjen monivivahteinen tuoksumaailma.

Eteerinen öljy voi sisältää kymmeniä tai jopa satoja erilaisia yhdisteitä. Myös kasvuolosuhteet vaikuttavat tuoksuun, joten sama kasvilaji voi tuoksua eri tavoin eri olosuhteissa. Kasvituoksut ovatkin kaikkea muuta kuin yksiulotteisia.

Eteerinen öljy on kasvin hyvin tiivistetty aromaattinen osa. Yhteen pieneen pulloon voidaan tarvita kasvilajista riippuen kiloja tai jopa kymmeniä kiloja kasvimateriaalia. Esimerkiksi pieneen 10 millilitran pulloon voidaan tarvita lähes kottikärryllinen ruusun terälehtiä. Siksi jo muutama tippa eteeristä öljyä riittää tuomaan kasvin tuoksun esiin.

Tähän kiehtovaan maailmaan Cormier haluaa nyt kutsua sekä tutut asiakkaat että uudet käyttäjät.

– Toivotan kaikki tervetulleiksi kasvien ja puiden ihmeelliseen tuoksumaailmaan!

Tutustu Frantsilan tuoksuihin