25.6.2021, jupiter

Hyvinvoinnin pysähdyspaikka kesän matkoilla

Kuvat: Ida Tokola / Luonnonkaunis

Juhannus on täällä ja sen myötä koittaa monen kesäloma, joka on oivaa aikaa käydä pienissä helmissä ympäri maata. Yksi niistä on Frantsilan kahvila-ravintola Kehäkukka, jonka ravintoloitsijaa Tiina Ahosta haastattelemme tässä. Tiina miehensä sekä tyttäriensä kanssa pitää hyvinvoinnin ruokaan keskittyvää keidasta Vaasa-Helsinki-tien varrella. Kahvila-ravintolassa tarjoillaan kasvisruokaa, eli lakto-ovo-vegetaarista ruokaa. Se tarjoillaan pääsääntöisesti lounasbuffetina sekä monenlaisten kakkujen ja leivonnaisten muodossa. Joka päivä on myös saatavilla gluteeniton ja vegaaninen vaihtoehto.

”Teemme ruuan itse alusta lähtien, sekä leivomme suurimman osan tuotteista paikan päällä. Lähileipomolta tilaamme luomuruisleivän ja isot korvapuustit. Meillä on jonkun verran reseptiikkaa jonka haluamme säilyttää ruuanlaitossa sellaisenaan, esimerkiksi yksinkertaisesti yrtein maustettuja patoja sekä Virpin [Raipala-Cormier, Frantsilan perustaja] äidiltä peräisin oleva marjakakku. Niiden lisäksi kokkimme varioivat kasvisruokia omin ideoin. Meillä on esimerkiksi malesialaistaustainen kokki joka tuo keittiöömme kulttuurinsa metodeja ja mausteita, jotka tuovat upeita ruokia pöytäämme. Useampi kokki on hyvä juttu, koska jokaisella on omia lempimausteita ja makuja. Näin asiakkaat saavat vaihtuvia makumaailmoja.”

Miten koostetaan hyvä lounaspöytä?

”Tuoreet ainekset ja hyvä salaattipöytä ovat tärkeitä. Siinä näkyy kaikenlaista sesonkien mukaan, mutta yhdistävä tekijä on että ruuan pitäisi aina olla parasta laatuaan. Jos pääruoka jonain päivänä on chili sin carne eikä asiakas pidä chilistä, se ei tietenkään tarkoita etteikö ruoka olisi hyvää. Meillä on myös vaihtoehto ostaa lounaan punnittuna, jos haluaa vain maistaa jotain pientä pöydästä. Jälkiruoka kuuluu aina meidän lounaspöytään, kuten myös kahvi ja yrttitee.”

Entä kakut, mitkä periaatteet ohjaavat niiden valmistuksessa?

”Kakkuvitriinissä on aina useita vaihtoehtoja, esimerkiksi suklaisia, pähkinäisiä ja marjaisia. Meille on tärkeää että monenlaiset ihmiset saa ruokaa, myös gluteenitonta ja vegaanista ruokaa jota ei hirveästi muissa maaseutupaikoissa ole vielä tarjolla. Raakakakkuja on aina, minun suosikki niistä on minttu-suklaa. ”

Millaista on vetää nimenomaan kasvisruokaa tarjoilevaa paikkaa?

”Virpi ja James [Cormier] perusti Kehäkukan kasvisruokapaikaksi, ja se tuntui omalta itsekin oltuani kasvissyöjä kymmenen vuotta aikanaan. Alkuvuosina silloin tällöin kysyttiin, miksei vaihtoehtona ole lihaa. Totesimme että koimme Kehäkukan siten vaihtoehdolliseksi, että kaikista muista tienvarsipaikoista sai lihaa ja kalaa, mutta kasvisruokaa ei niinkään. Se on ollut meille itsestään selvää sekä ihanan selkeää. Pysytään niissä raameissa ja niiden sisällä tehdään uusia variaatioita.”

Kehäkukan ulkopuolella on myös Frantsilan lääkekasveja näytetarhassa, ja sen lisäksi pieni keittiöpuutarha. Miten käytätte sitä ravintolassa?

”Olemme usein voineet käyttää pieniä määriä näytetarhan kasveja ruuanlaitossa, mutta koronaepidemian tuoman ajan myötä olemme myös nyt vihdoin saaneet aikaiseksi pienen keittiömausteiden puutarhan, josta saamme nykyään roimasti yrttejä keittiön käyttöön. Minttu, timjami, basilika, persilja, korianteri, tilli, saksankirveli sekä lipstikka ovat pääsatokasvimme. Yrttimaustamisen taustalla on vanha viisaus: ruoka olkoon lääkkeesi. ”

Miten perheenne löysi tiensä Frantsilan yhteisöön ja paikan ravintoloitsijoiksi?

”Siinä on oma tarinansa, kuten merkittäville elämässä tapahtuville asioille aina onkin. Olen 1963 syntynyt, ja nuoruudessani Tampereella ei kerätty kasveja, vaan kasvien maailma oli hyvin vieras. Olen kaupungista kotoisin, mutta olen viettänyt maalla monta kesää. Silti kasvit olivat melko vieraita.

Pysäyttävä syöpätapaus lähipiirissämme 80-luvulla pisti miettimään, miten parantumatonta sairautta oltaisiin voitu lääkitä vaihtoehtoisin keinoin. Sain vinkin yhdeltä henkilöltä: Frantsilan tilalla Hämeenkyrössä näitä asioita tutkitaan. Melkein siltä istumalta soitin ja menin kesäkurssille Hämeenkyröön. Opiskelin Virpin opeissa – meille kaikille loistava oppiäiti, joka elää niin kuin opettaa. Ensin opiskelin kansanperinteen yrttejä, sen jälkeen aromaterapiaa, energiahoitoja sekä kiinalaista lääketiedettä.  Silloin askarrutti, mitä tekisin kaikella tällä tiedolla, ja teinkin hetken hoitotyötä kun opiskelin aromaterapeutiksi. Sitten saimme lapset. Kun toinen lapsi oli 9 kuukautta vanha ja äitiyslomani oli loppumassa, Kehäkukkaan haettiin yrittäjäpariskuntaa, ja se oli sekä minulle että Ollille unelmatyö. Hän on työskennellyt pitkään markkinoinnissa ja minä tunsin kasvit. Hyvä ystävämme, joka oli kokenut ravintoloitsija, tuli kanssamme Kehäkukkaan kokiksi viideksi vuodeksi ja opetti samalla miten pidetään ravintolaa. Kehäkukassa olen saanut käyttää kasveja ja olla niiden kanssa tekemisissä todella monipuolisella tavalla. Saa sekä käyttää niitä ruuissa ja leivonnaisissa, että keskustella niiden vaikutuksista salissa, jossa myös myydään Frantsilan ravintolisiä, uutoksia, eteerisiä öljyjä ja luonnonkosmetiikkaa. Ihmisten ravitseminen on tietenkin myös omalla tavallaan hoitotyötä. Tänä vuonna olemme pyörittäneet Kehäkukkaa 25 vuotta – tärkeää on, että työllä on muukin tarkoitus kun se että tienaa rahaa talouteen.”

Kehäkukka sijaitsee 1875 rakennetussa koulurakennuksessa. Sisustuksessa on säilytetty historian varrella käytettyä kalustoa, kuten täyspuiset pulpetit sekä 50-luvun pallovalaisimet. Mitä tämä paikkana merkitsee sinulle ravintoloitsijana?

”Saamme hirveän usein kiitosta jostain fiiliksestä joka on siinä talossa, ja jonkinlaisesta energiasta meidän porukassa, mitä ei oikein voi ostaa tai tehdä noin vaan. Pääkokki on meidän tytär, ja toinen tytär vastaa salista. Muuten henkilöstöömme kuuluu paljon ihmisiä, jotka oma-aloitteisesti ovat hakeneet meille töihin. Mistä nämä ihanat tyypit löytävät meille on minulle jonkinlainen mysteeri. Mutta tietenkin koko Frantsilassa on tunnusomaista tietynlainen erilaisuus, ja se tuo tietyn tyyppisiä ihmisiä meille. Niitä jotka ovat kiinnostuneita tästä maailmasta.”

”Meillä ei todellakaan vaadita ihmisiltä että ne olisivat minkäänlaisia – kasvissyöjiä tai harrastaa mitään erityistä muutenkaan. Samoin asiakaskunnassa, joka on meidän mielestämme erittäin ihanaa ja kiitollista porukkaa. Minulle ja Ollille on tärkeää että Kehäkukka on kansan paikka, johon voi tulla kuka tahansa. Ei tarvitse olla kasvissyöjä, yrttitietäjä tai mitään erityistä muutenkaan. ”

Frantsilan Kehäkukka on auki joka päivä klo 11-18, ja tarjoilee kasvislounasta klo 15 saakka. Juhannusviikonlopun poikkeukselliset aukioloajat ovat perjantaina 10-16, lauantaina 12-18 ja sunnuntaina 12-17. Kehäkukka sijaitsee Hämeenkyrössä osoitteessa Yrjö Koskisentie 1, aivan Vaasa-Helsinki-tien varrella.