16.6.2021, jupiter

Seitsemän kasvia – juhannuksen taikaa terveydellesi

Alkukesä kukoistaa ja humisee jälleen kerran. Valon ja kesän juhla, juhannus, on ovella. Me juhlistamme kasvien täyttä kukoistusta ja sitä erityistä elämänvoimaa, jonka pohjoisen yhä pitenevät päivät antavat niille.

Juhlan nykyinen nimi, juhannus, on kristillinen ja viittaa raamatulliseen Johannes kastajaan, mutta sillä on huomattavasti pakanallisemmat perinteet jotka edelleen näkyvät tavoissa vahvimmin. Esikristillisenä aikana juhlaa vietettiin kevätkylvöjen päätteeksi Ukko-jumalan juhlana. Ukolta toivottiin tarpeeksi sadetta ja runsasta satoa. Monet juhannuksen perinteistä juontavat myös juurensa keskieurooppalaisesta kesäpäivän seisauksen juhlasta: siihen kuuluu valon ja hedelmällisyyden juhlistus, ja sieltä tulevat monet juhannustaioista joita edelleen tehdään. Runsaan sadon lisäksi taioilla ollaan manifestoitu hyvää tulevaisuutta sekä naimaonnea. Juhannuksen aika ilmentää ihannekuvaa rakkaudesta ja runsaudesta, ja niitä on luonnollista houkutella omaan elämään rituaalein.

Juhannustaikojen kautta voi nauttia mielikuvituksen ja mystiikan kutkutuksesta, jotka tulevat kasvit kautta käsin kosketeltavaksi. Kun menee astetta pidemmälle ja ottaa kasvit käyttöön, saa hyvinvoinnilleen ja kauneudelleen tukea, jota on myös tieteellisesti todistettu. Siksi kokosimme seitsemän kasvia, joita ei tällä kertaa laiteta tyynyn alle, vaan joiden avulla voit hoivata itseäsi ja läheisiäsi, esimerkiksi juhannussaunassa.

Puhdistava koivu

Juhannukseen vahvimmin liitettyä kasvia, koivua, kutsutaan myös metsäluonnon äidiksi. Se koristaa ovenpieliä, koostaa saunavihdan sekä symboloi valoisaa kesäyötä ja naisellisuutta. Sitä voi nauttia myös teenä: Lähde-yrttiteessä koivun lehdet tukevat  kehon puhdistautumista. Voit tehdä juhannuksena nautittavaa jääteetä edeltävänä päivänä hauduttamalla yrttejä normaaliin tapaan, makeuttamalla hivenellä hunajaa sekä jäähdyttämällä juoman raikkaan viileäksi.

Koivulla vihtominen tuo uudistumista ja puhtautta ulkoisesti. Tässä perustajamme Virpi Raipala-Cormierin ohje vihtomiseen.

Vihtoessa pyritään vihtomaan koko vartalo. Kannattaa vihtoa lymfan kulkusuunnan mukaan nivusiin ja sydämeen päin, toisin sanoen jaloista alhaalta ylöspäin ja käsistä hartioille ja rintaan päin. Jos vihta ei ole tuore, se on syytä hauduttaa, että tehoaineet vapautuvat siitä ja sillä on miellyttävää vihtoa. Vihta saa hautua joko tunnin kädenlämpöisessä vedessä tai vähintään 15 minuuttia kuumassa vedessä. Hauduttamisen jälkeen liian kuumaan veteen lisätään kylmää vettä, jotta lämpötila olisi vihtoessa miellyttävä. Ennen vihtomista vartalon annetaan lämmetä kunnolla saunan lämmössä, jotta ihohuokoset avautuvat ja alkuhiki saadaan ennen vihtomista pestyksi pois. Vihtoessa kuona-aineiden eritys ja lymfan kulku vilkastuvat entisestään, ja myös vihdan tehoaineet sekä eteeriset öljyt pääsevät paremmin imeytymään ihohuokosten läpi. Ihanteellista olisi se, että jokaisella saunojalla olisi oma vihtansa.

Vihta huuhdellaan käytön jälkeen ja sen annetaan kuivua nopeasti. Vihtaa voi käyttää muutamia kertoja, jos se on hyvässä kunnossa ja tuoksuu vielä hyvältä. Luonnollisestikaan siitä ei enää saada yhtä tehokasta hoitovaikutusta kuin juuri haudutetusta tai tuoreesta vihdasta. Vihtominen on kaikkein tärkeintä niille, joiden aineenvaihdunta on heikkoa ja jotka haluavat saunan olevan erittäin puhdistavan. Koska vihtominen edistää imunesteen kulkua ja veren kiertoa voi todella sanoa, että kudokset uudistuvat vihtoessa. Näin saadaan hyvä detox-hoito varsinkin, jos juo runsaasti puhdistavaa yrttiteetä esim. koivusta, nokkosesta, siankärsämöstä, voikukasta ja mintusta.

Aistillinen ruusu

Ruusu kukkii juuri juhannuksen tienoilla. Tämä kukkien kuningatar huumaa tuoksullaan ja sävyillään kermanvalkeasta kirkkaan pinkkiin. Frantsilassa kasvaa monenlaisia ruusulajikkeita, myös juhlan mukaan nimettyä juhannusruusua, joiden terälehdet keräämme joka vuosi juhannuksen aikaan uutoksiamme varten. Ruusun terveysvaikutuksista ja viljelystä voit lukea enemmän tästä.

Omien ruusujen kukkauutosta olemme säilöneet Ruusu-kasvoveteen, jolla suihkuttelu nostaa mieltä ja ilmentää rakkauden tunnetta. Afrodiisisuus merkitsee sukuviettiä kiihoittavaa, ja ruusuvettä voikin luovasti suihkautella paitsi kasvoille myös muualle rakkaan iholle, juhannusyön pehmeässä valossa.

Heleyttävä poimulehti

Kauniista muodosta juontavat poimulehden monet lempinimet, niin hiirenhame kuin Neitsyt Maarian viitta. Niityillä ja pellonpientareilla kasvavaa kasvia löytää Suomesta 20 eri lajia, joiden lehtien muodot sekä karvaisuus eroavat toisistaan jonkun verran.

Poimulehden keskellä lepäävästä kastepisarasta on paljon mytologiaa. Yksi niistä kuuluu: hän joka juo aamun kastepisaran poimulehdestä saa ikuisen nuoruuden. Niitylle kävely paljain jaloin on varmasti hyvä aamuherätys.

Frantsilassa käytämme poimulehden ominaisuuksia niin Uudistavassa kuorintavoiteessa kuin Elvyttävässä yrttisavinaamiossa sekä Tehovoiteessa. Kaikissa niissä poimulehden yrttiuutos tuo tärkeinä vaikutuksina ihohuokosten supistamisen sekä ihon heleyttämisen. Nämä kolme purnukkaa ovat hyvä yhdistelmä juhannussaunaan, jossa hoidetaan kasvoja erityisen hyvin.

Rohkaiseva metsäkurjenpolvi

Tätä kukkaa Carl von Linné piti metsän komeimpana kukkana. Metsäkurjenpolvea kutsutaan myös juhannuskukaksi, sillä se on perinteisesti kukkinut juuri juhannuksen aikaan. Etelä-Suomessa se kukkii nykyään jo kesäkuun alussa. Jos olet hieman pohjoisemmassa ja varmasti osaat tunnistaa kukan, se on oiva tapa koristella juhannuskakku.

Frantsilassa säilömme metsäkurjenpolven vaikutuksia kyseisen kasvin kukkaterapiatippoihin. Ne antavat elämäniloa, rohkaissen nauttimaan elämästä. Elämisen runsaus syrjäyttää arjen kangistuneet kaavat. Nauti metsäkurjenpolven tippoja juhannuksena, kun haluat uudistaa asennetta elämään.

Tuhattaituri siankärsämö

Suomen kansanlääkinnässä siankärsämöä pidetään kaikkein tärkeimpänä rohdoskasvina, ja siitä juontaakin yksi sen lempinimistä, tuhattaituri. Siankärsämön lukemattomiin hyötyihin kuuluu suoliston toiminnan edistäminen. Murskaamalla sen lehtiä ja painamalla kasvinestettä iholle voi myös hoitaa pieniä ihovaurioita.

Ponteva nokkonen

Vahvuutta antava nokkonen on juhannuksen tienoilla parhaimmillaan. Professori Toivo Rautavaara piti nokkosta tärkeimpänä luonnonvaraisena ravintokasvinamme, ja siten se on oiva tekijä juhannuksen ruokapöydässä. Nokkosta voi esimerkiksi paistaa oliiviöljyn, valkosipulin ja suolan kanssa aromaattiseksi, ravinnetiheäksi lisukkeeksi. Aurinkovoima-villiviherjauheella voi myös varmistaa nokkosen ravinteiden saannin, vaikkapa juhannuspitsojen päällä.

Nokkosesta voi myös nauttia juhannuksen hiustenhoidossa. Nokkonen-turve hiuspohjan hoitoöljy saa vaikuttaa puoli tuntia elvyttäen verenkiertoa hiuspohjassa. Sen voi pestä pois Nokkos-yrtti-shampoolla, ja lopuksi hiusten puhtaan, elinvoimaisen sileyden voi viimeistellä Yrtti-hiustenhoitoaineella. Nokkos-hiustuotteiden rosmariinin yrttiuutos tuo pesuhetkeen virkistävää aromaterapiaa.

Puhdistava puna-apila

Puna-apila kuuluu hernekasveihin, ja sisältää runsaasti valkuaisaineita sekä monia elimistöä piristäviä aineita. Sillä on myös desinfioiva vaikutus. Se puhdistaa hellävaraisesti mutta tehokkaasti.

Puna-apila-puhdistusgeeli poistaa meikin ennen juhannussaunaa. Jos keräät puna-apilan kukkia itse, voit myös tehdä niistä vahvan jalkakylvyn joka hoitaa jalkapohjien halkeamia. Jalkakylvystä voi nauttia esimerkiksi saunassa. Sekoita ½ litraa kukkia 4 litraan kuumaa vettä. Anna hautua 20 minuuttia, pidä sen jälkeen jalkoja kylvyssä 15 minuuttia.