11.9.2025, Kirsi Kallionimei
Tunne kasvien voima. Ole oman elämäsi herbalisti.
Kasvien vuosisatainen viisaus on kulkenut Frantsilan mukana aina. Kasvit hoitavat monin eri tavoin. Frantsilan herbalist-uutteiden kasvit on valittu, kerätty ja uutettu niin, että kasvien tehoaineet toimivat parhaalla mahdollisella tavalla – yksin tai yhdessä. Jokainen voi olla oman elämänsä herbalisti: pysähtyä kuuntelemaan itseään ja ottaa kasvien hoitavan voiman osaksi arkea, jotta oma hyvinvointi vahvistuisi lempeästi joka päivä.
Keho ja mieli kertovat usein, mitä ne tarvitsevat. Herbalist-kasviuutteiden kasvit on valittu, kerätty ja uutettu tarkoin niin, että kasvien tehoaineet toimivat parhaalla mahdollisella tavalla. Jos kasveja on pullossa yksi, se riittää. Monen kasvin uutteissa yhdessä ovat ne kasvit, jotka saavat toisistaan parhaat puolet esiin. Tallessa kaikki ne tehoaineet, jotka parantavat, rauhoittavat, virkistävät tai uudistavat. Uutteissa käytetään hitaita ja hellävaraisia uuttamismenetelmiä, jotta kasvien luonnolliset tuoksut, värit ja vaikuttavat aineet säilyttävät parhaan teränsä.
Tässä jutussa esittelemme neljä hyvää tekevää herbalist-uutuutta – valitse omasi sen mukaan, mitä juuri nyt tarvitset: detoxia tai puhdistumista, lepoa, vatsan hyvinvointia tai vahvempaa vastustuskykyä ja energisempää oloa.


Puhdistu kasvien voimalla
Kun olo on raskas tai kaipaat uutta alkua, herbalist PUHDISTU -kasviuute auttaa kehoa löytämään tasapainon. PUHDISTU-uute auttaa kehoa puhdistumaan, helpottaa väsynyttä oloa ja toimii osana paastoja ja puhdistuskuureja. Sitä voi käyttää myös hoitojen ja hierontojen jälkeen tukemaan kehon itsekorjaantumista.
Nokkosen, siankärsämön, takiaisenjuuren ja voikukan yhdistelmä tukee aineenvaihduntaa ja kehon luonnollisia puhdistusprosesseja. Kehäkukka puolestaan vahvistaa elimistön kykyä korjautua ja palautua.
Käyttöohje: 1 pipetin painallus 2 kertaa päivässä pieneen määrään nestettä tai lempijuomasi sekaan.


Rentoudu kasvien voimalla
Päivän kiireiden jälkeen mieli ja keho kaipaavat rauhaa. Herbalist RENTOUDU -kasviuute auttaa ennen nukkumaanmenoa, stressaavina aikoina tai kun kaipaat rauhallisempaa oloa. Kasviuute sisältää kanervaa, kauranversoa ja sitruunamelissaa, jotka auttavat laskemaan stressitasoa. Humala ja valeriaana tukevat syvää, levollista unta.
Käyttöohje: Parhaan vaikutuksen saat, kun sekoitat uutteen pieneen tilkkaan nestettä ja nautit sen tunti ennen nukkumaanmenoa. 1 pipetin painallus vuorokaudessa.


Sulattele kasvien voimalla
Täyteläisen aterian jälkeen olo on joskus raskas. Herbalist SULATTELE -kasviuute, tuttavallisemmin ”ruotsintippa”, sisältää väinönputkea, voikukanjuurta ja karhunputkea. Yhdessä ne elvyttävät ruoansulatusta ja vähentävät raskasta oloa. Käytä ennen tai jälkeen ruokailua tukemaan ruoansulatusta ja vatsan hyvinvointia.
Käyttöohje: Perinteisesti uutetta on suositeltu otettavan puoli tuntia ennen tai jälkeen ruokailun. Parhaan vaikutuksen saat, kun sekoitat uutteen pieneen tilkkaan nestettä. 1 pipetin painallus 4 kertaa päivässä.


Vahvistu kasvien voimalla
Syksy on täällä – ja syksyn flunssapöpöt. Kun tarvitset lisätukea vastustuskyvyllesi, herbalist VAHVISTA -kasviuutteen timjami, inkivääri ja kaunopunahattu vahvistavat immuunipuolustusta, ja siankärsämö hellii hengitysteitä. Käytä flunssakauden aikana, hengitysteiden tukena tai osana päivittäistä hyvinvointirutiinia.
Käyttöohje: Parhaan vaikutuksen saat, kun sekoitat uutteen pieneen tilkkaan nestettä. 1 pipetin painallus 4 kertaa päivässä.
Jokainen voi olla oman elämänsä herbalisti. Löydä oma tapasi hyödyntää kasvien hoitovoima ja anna kasvien auttaa arjessa.
Tutustu herbalist-kasviuutteisiin ja valitse niistä suosikkisi. Voit laittaa uutetta lempijuomasi sekaan – siitä tulee herbalist-uutteen myötä vielä ihanampi! Tutustu myös resepteihin ja tunne kasvien voima.