Tarinamme

Me frantsilalaiset haluamme luoda kukoistusta. Viljelemme tuotteidemme vaikuttavat aineet – kasvit ja kukat – omilla pelloillamme Hämeenkyrössä. Tätä elämäntyötä olemme tehneet rakkaudella ja kunnioituksella jo kymmenen sukupolven ajan.

Toimintamme perustuu luonnon ja ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Jälkimmäistä ei ole ilman ensimmäistä, ja siksi sillä on väliä, mitä viljelemme – ja erityisesti miten viljelemme.

Agronomit Virpi Raipala-Cormier ja James Cormier siirtyivät viljelemään Frantsilan peltoja luomumenetelmin jo 1980-luvun alussa. Peltojemme ja puutarhamme puhtaassa maaperässä kasvaa yli 20 luonnonkasvia ja yrttiä. Nyt uusi sukupolvi, Jupiter ja Valo Cormier, vievät luonnonmukaisen viljelyn pioneerityötä eteenpäin noudattamalla uudistavan viljelyn periaatteita. Varastoimme peltoihin hiiltä erilaisin metodein, ja näin varmistamme, että maaperä rikastuu vuosi vuodelta. Rikas maaperä tuottaa elinvoimaisia ekosysteemejä, jotka sitovat hiilidioksidia ilmasta ja samalla torjuvat ilmastonmuutosta.

Monimuotoisissa, kukoistavissa ekosysteemeissä kasvaa erityisen ravinteikkaita kasveja

Monimuotoisissa, kukoistavissa ekosysteemeissä kasvaa erityisen ravinteikkaita kasveja. Tuotteisiimme pääsevät kuitenkin vain ne, joiden fytoterapeuttisesti vaikuttavat tehoaineet ovat tutkitusti parhaita ihmiselle. Teemme jatkuvasti tutkimusta ja tuotekehitystä, ja viemme aktiivisesti oppimaamme tietoa eteenpäin: julkaisemme kirjoja ja pidämme kursseja.

Meistä on hauska ajatella, että olemme kuin puutarhassamme surraavat mehiläiset: pölytämme tietoamme eteenpäin ja seuraamme, miten se synnyttää uutta kukoistusta. Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osaksi Frantsilan maailmaa – osaksi kukoistusta.

Virpi Raipala-Cormier perusti oman yrttitarhansa olleessaan 14-vuotias.

Lue lisää

Rauhoittumisen taito

Syystalvi kutsuu luontoa ja ihmistä lepoon, mutta monelle se on kiireistä aikaa. Luontaisterapeutti Marja Jokela jakaa parhaat itsehoitokeinonsa, miten voit…

Lue lisää
dineo-seshee-bopape

Nykytaiteen kansainvälinen huippunimi matkusti Frantsilaan

Modernin taiteen nouseva nimi, eteläafrikkalainen Dineo Seshee Raisibe Bopape matkusti kesällä Frantsilan luomuyrttitilalle Hämeenkyröön. Siellä hän keräsi viikon materiaalia Kiasmassa…

Lue lisää

Nämä satokauden kasvit hoitavat syysihoa

Syksyllä iho kaipaa runsaasti kosteutusta. Frantsilan viljelyvastaava Heini Kylänpää ja sukutilan yksi omistaja Jupiter Cormier kertovat, mitkä suomalaisen luonnonkosmetiikan kasviraaka-aineet…

Lue lisää